Glad

 Lämpöaalto on vastaus talvisiin rukouksiini. Helmikuussa pyydän miltei polvillani että viekää minut vähän saakelin nopeasti hiivattiin tästä kylmästä ja kolkosta maasta, palmumaahan, jos saan tarkentaa.  Olen varuillani etten tee hätiköityjä  päätöksiä onnellisuuspäissäni, sillä suomea ja varsinkin minua hemmottelee nyt lämpö, jota rakastan. Lämpö ja valo saa minut hyvään huuruun. 

Samaan aikaan tapahtuu myös muita mukavia asioita, asioita joita itse käsikirjoitan, mutta ennen kaikkea sellaisia, joita jokin isompi käsi kirjoittaa. Siinä kohtaa tulee itku, ne onnenkyyneleet, mutta myös jokin muu. 

Se jokin muu on yhdistelmä kiitollisuutta ja kiukkua. Kiitollisuus kivasta, mutta kiukku siitä että sinä Jerry et ole kokemassa meidän kanssa tätä kaikkea.

 Sieluani jäytää suru vaikkapa siitä että joku toinen ikäisesi nuorimies saa minulta rakkaudellisia, äidillisiä, ylpeitä tunteita jotka saakeli soikoon kuuluisi sinulle. 

Kun saan tasattua tunteeni, puhun itselleni rauhallisesti että maailmaan mahtuu kyllä lämpimiä ajatuksia eikä ne ole keneltäkään pois. Sinua ajattelen silti eniten, eniten ikinä. Rakastan sinua senkin paskahousu. 

Pusuja!

Huhtikuu 2024

 

Hei Jerry, mitä sinne kuuluu? Oletko kiireinen tuonpuoleisen työmarkkinoilla? Muistatko kun pienenä poikana suunnittelit itsellesi uraa?  Päätit perustaa katsastuskonttorin, josta yksikään auto ei pääsisi läpi. Katsastuskonttorin kylkeen olit perustaa romuttamon, jossa saisit romuttaa kaikki konttorissa hylätyt ulos ajavat autot. Tätä nykyä, joka kerta kun radiosta soi "Auto Jerryn" mainos, tämä muistuu mieleeni. Ulvoin ratin takana naurusta, kun mainokseen oli lisätty joku mainio slogan, jota en nyt tietenkään tällä päällä muista. 

Niin monta kertaa, kun sinä olet minua työasioissa ohjannut, ehkä viimein olen ottanut opikseni. ”Mee ja kokeile, anna mennä” kaikuu korvissani, ja pari syvällisempää rohkaisua puristan kourassani kuin kalleinta aarretta.

Yksi käskyistäsi oli käyttää nastakenkiä, jotka pitäisivät minua paikallani, etten aina rientäisi muita auttamaan. Tätä aihetta olen pohtinut viime aikoina, että mitä koitan kompensoida tällä? 

Olen kuin kultainen noutaja joka säntää häntä heiluen, olen kuin lempileffani Mrs Doubtfire joka juoksee huutaen "Help is on the way dear." Auttamisessa ei ole mitään vikaa, koskaan, mutta joku tolkku. Ehkä luulen pelastavani tämän hullun maailman oheistoiminnalla. Ehkä tätäkin olisi hyvä puida terapiassa, sitten joskus. 

Siksi minun uusi ja kaunis työhuoneeni on hurjan hyvä, siellä saan tehdä omiani, kaikkea luovaa laidasta toiseen. Kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin.  Olen viime syksystä osallistunut kansalaisopiston "Iloa kirjoittamisesta"  kurssille ja nyt jatkettiin mahtavan ryhmän kanssa tunteja työhuoneellani, koska miksi ei? Jossain kohtaa nostin pääni paperista ja katselin ympärilläni  kirjoittavia ihmisiä ja rintaan läikähti onni.

Kyseinen kirjoituskurssi, kannustavat kaverit ja aivan loistava opettaja on taas kerran herättänyt uinuneen haaveen kirjoittaa kirjan. Monesti olen suunnitellut kirjoittavani tästä kaikesta, sinusta, meistä ja täälläkin asiasta kohkannut. 

Touhu täällä  on aikamoista, olet varmaan huomannut. Meitä ympäröi sodat ja surut ja murheet. Selviydyn kaikesta suunnittelemalla tulevaa kivaksi. Rukoilen mielessäni ettei ketään viedä vierestäni, ettei kukaan sairastu, enkä siltikään ehkä säästy siltä. Jatkan silti. Tässä ihanassa työhuoneessani aion olla villi ja hullu, sillä jo puolentoista vuoden päästä pakkaamme Jefen pakun takakontiin ja ajamme aurinkorannikolle. Haluaisimme muuttaa takaisin tuttuun taloomme, mutta olemme avoimia kaikelle. Kunhan koira saa maata auringossa ja kaivaa luulle piiloa pihan perälle. Pidäthän taikapeukkuasi että tämäkin menee parhaalla mahdollisella tavalla. 

On tärkeää unelmoida, ja tärkeää tehdä töitä niiden eteen.

 Kuullaan taas Jerry, rakastan sua!

Mummille pizzaa

Voi Jerry, kiitos kun olet yöaikaan käynyt tarjoilemassa mummille pizzaa, kiitos että olet  näyttäytynyt myös siskolle aika vahvasti. Olen kiitollinen että me voimme puhua perheen kesken aiheesta vapaasti, siitä miten ilmiinnyt, vaikkapa ystävälle tilattuna taksikuskina Tampereen yössä. Sillä oli sinun lätsäkin päässä. 

Viime päivät olen ollut erityisen allapäin, kunnes tajusin ; näihin aikoihin, tasan kuusi vuotta sitten olin siskosi kanssa luonasi espanjassa, Mijas Pueblossa.  Voisinpa vääntää kelloa taaksepäin, kirjoittaisin kohtalon uuteen uskoon. Ottaisin sinut mukaani suomeen, enkä päästäisi sinua hetkeksikään silmistäni, en sadasosa sekunniksikaan. 

 Jostain luin osuvan kirjoituksen että suru on kuin reppu, se pysyy aina selässä mutta vuosien aikana sitä  jaksaa paremmin kantaa. Tämän kuuden vuoden aikana olen näennäisesti kantanut reppua ihan hyvin, mutta tunnen luissani että suru ja selviytyminen on pesiytynyt kehooni. Tohtorin sanoja lainaten "vaikka sinulla on pahoja nivelrikkoja ja rappeutumia, täs on myös jotain muutakin. Aloitetaan fibromyalgialla" 

Tohtorin diagnoosin ja lempeät ohjeet sain vuosi sitten. Sain käskyn miettiä uusia ura-unelmia, pyydettiin pohtimaan mistä sytyn, innostun ja ilahdun. Meditaatio, jooga, rentoutushoidot, hieronnat ja itsensä helliminen olivat huolto- listalla. Päättelin jälkiviisaana että koettu trauma ei ainakaan ole prosessia jarruttanut.

 Kaikesta paskasta huolimatta Jerry, kyllä äiskä pärjää. Ikävä meinaa välillä vetää sydämen umpisuolen kautta ulos, mutta pärjätään, pärjätään. Olenhan toiminnan nainen, kuten sinäkin sanoit. 

Pärjään koska viljelen kiitollisuutta päivittäin. Viljelen sitä mielessäni, mutta tein myös ystäväni kanssa diilin että lähetämme toisillemme päivittäin viestin siitä,  mistä milloinkin olemme kiitollisia. Pärjään monen asian avulla, perheen, ystävien ja elämän nälän avulla. 

Pärjään koska vihdoin uskallan "antaa mennä" niinkuin sinäkin olet minua rohkaissut.  Muistatko kun nauroimme tasan kuusi vuotta sitten  "taide kuuluu meille kaikille" heittoasi. Etpä kovin kaukana aiheesta ollut. Kohta avaan työhuoneen jossa taide tulee lähemmäs meitä kaikkia. 

Eipä tässä tällä kertaa muuta, terveisiä sinne toisaalle. Käy minunkin unissani, jookosta?

Pusi pusi rakas poikani, nähdään sitten joskus 

Äiskä

Pienet rakkaat pojat

 Nyt on hetki pysähtyä, kaiken touhuamisen jälkeen. Olet Jerry varmasti huomannut että mummi muutti pois Epoosta. Sinun ja Fionan mummilaa, minun lapsuudenkotia ja mummin kotia asuttaa nyt uudet ihmiset. Olen asiasta helpottunut, sillä toivon mummille muutakin kuin ison talon lämmittämistä ja  lumihommia. Toivoisin niin että sinäkin olisit täällä soittamassa mummin kerrostalokodin ovikelloa. Voithan tietysti jekuttaa mummia ja tehdä sen nytkin. 

Tänään minulla on kolme asiaa. Ensimmäinen on tietysti se että halusin tätäkin kautta kertoa sinulle Jerry että rakastan sinua. Huvittaa kun härnit Harrietia niin että saan sinun viestisi perille, selkokielellä. Kiitos sinulle ja Harrietille siitä. 

( Meedio Harriet Piekkola) 

Vaikka lähtösi aiheuttama avohaava ei koskaan parane, olen tämän kohta kuuden vuoden aikana  kulkenut omaa polkuani eteenpäin, vaikka olisi ollut miljoona syytä käydä makuulle ja kuolla surun ikiuneen. 

Olen satunnaisesti silloin tällöin kurkannut sitä miten täällä käy lukijoita, tässä blogissa. Olen vähän hämmentynyt. Kiitos, että käyt. Olisi ihana jos laittaisit vaikka privaatisti jonkun tervehdyksen mailiini riikkareipas@hotmail.com että kuka sinä olet ja miten löysit tämän blogin pariin.

Kuulin viime viikolla suru-uutisen. Nuori poika oli kuollut, jonkun rakas poika. Seisoin ruokakaupan hedelmätiskillä ja mietin uutisen saanutta perhettä. Miten taas kerran jonkun elämä pysähtyy, ja me muut jatkamme banaanin punnitsemista. Itkettää omaisten puolesta sekä ystävien. Liian iso asia ymmärettäväksi.

Toivon kaikille asianomaisille maailman eniten voimaa. 

Jerry hymyhuuli, otathan tuon pojan vastaan ja halaa munkin puolesta. 

P.s Jefe lähettää pusuja.

Kiitos Jerry

Nyt on tapahtumassa aika paljon asioita. Sumppu osti meille eilen unelmien mummonmökin. Välittäjä antoi skumppapullon sijaan meille lahjakortin, jonka käytin Surunauha-yhdistykselle. Minä sain kuukausi sitten työpaikan, ja toivon että pääsen joskus rahattomuuden aiheuttamista ahdistuksista irti. Kuten siitä ettei minulla ollut rahaa ostaa sinulle jääkaappikylmään kotiin paksua untuvapeittoa, tai maksaa sähkölaskua, jonka aiheutin pesemällä pyykkivuoresi. En ehtinyt.

 Pieneen päähän mahtuu paljon ikäviä, surullisia ja ahdistaviakin  asioita, siksi olen kiitollinen että päässä pyörii uusiakin aiheita. Mietin että kuinka paljon sinä siellä Jerry ohjelmoit meille uutta arkea, kuinka paljon teemme ihan itse töitä sen eteen. Nyt kun aurinko paistaa risukasaan, huomaan miten huonosti olen voinut, vaikka väitin ja väitän edelleen että olen aika sisukas, enkä pienestä enkä suuristakaan hajoa. Olin jo unohtanut tämän tunteen, kutsuisinko sitä vaikka onnen ja odotuksen pirskahteluksi. Toivon tietysti että sinä olisit täällä kokemassa asioita kanssamme, mutta vaikka kuinka rukoilisin, en sinua takaisin saa. Siksi pyydän että tavallasi käyt luonamme. Kiva kun kävit siskosi unessa. Sähän sanoit ja siihen luotan jatkossakin. 

Ikävöin ja rakastan 

t.Äiskä 

Susta unta näin

Näin viime yönä sinusta unta. Olit siinä söpö pieni poika. Tunnelma oli haikea, mutta minua lohdutti siinä ajatus "sinä olet minulla kuitenkin joka toinen viikonloppu" en tiedä mihin se liittyi, mutta koin suurta onnellisuutta siitä, että edes joka toinen viikonloppu. 

Eilen silmiini osui kamerastani kuva, jonka otin kun olimme todistamassa valaasi armeijassa. Seisoit siinä Sumpun kanssa vierekkäin. Vieraillessa minä olin jonkun flunssan kourissa, ja hädintuskin tolpillani, mutten tahtonut perua visiittiä. Jälkeenpäin olen muistellut ostoslistaasi; sukkia, suklaata ja kalsareita armeijan harmaaseen. Varastin tupakkapaikalle jätetyn vihreän juomapullon, ja nauroin sitä kun mietit että entä jos juomapullo onkin ollut jonkun leiriläisen pissapullona. Sotkussa söimme munkit ja yritin tunkea toasteriin leipääni, papereineen... Muistan miten kerroit että Janna Hurmerinta oli ollut keikalla ja kaikki olivat kovasti kuulemma tykänneet. 

Tätä kaikkea en eilen ehtinyt miettiä, sillä kuva sinusta ja Sumpusta vierekkäin, sinä armeijan harmaissa, puristi rintaa. Istuin Sumpun kanssa autossa, ja näytin kuvaa "jos asuisimme Ukrainassa, te kaksi tässä kuvassa, olisitte juuri todennäköisesti sotimassa" Ja kun Sumppu vastasi painokkaasti "Niinpä" Minua alkoi itkettää. En tiedä miksi, mutta yritin taistella itkua vastaan, vastaan pistäminen itketti ehkä vielä vähän lisää. Olisin halunut huutoitkeä tätä maailmaa. Tätä paskaa. Sotaa ja epätietoisuutta.

Huomaan pohtivani että vaistositko sinä Jerry että maailma muuttuu entistä kahjommaksi? 

Tämän ahdistuksen keskellä vellon välillä varjoissa, mutta teen täyden työpäivän, etten kaatuisi kaiken alle. Yritän vain "laskea lentokoneita" kuten äitini käski minun pienenä tehdä, kun pää pyöritti "elämä" nimistä kysymyskelaa. 

Lentokoneiden laskemisen lisäksi hyvää lääkettä on myös raivata nurkista roinaa, siivota ja järjestellä. Ostella tulppaaneja ja kuvata kaunista kuvaa Tiktokkiin. Yritän väkisinkin värjätä mustan harmaata uudella sävyllä, välillä pikkupensselillä, toisinaan telalla roiskien. 

En tee turhaa työtä, sillä elämäntehtäväni on luoda siskollesi uskoa tulevaan. Päivittäin hoen että unelmoiminen on hyvästä ja varsinkin ne  konkreettiset teot ja tavoitteet. Klisee, kaikki on mahdollista saa luvan olla totta, jos paska on mahdollista, on hyvänkin oltava. Eikö vain?

Sky full of stars

Silmiini osui puhelimessa video,

jossa suloinen poika piti sylissään koiraa,

 ja lauloi tälle Coldplayn A star full of stars kappaletta. 

'Cause you're a sky, 'cause you're a sky full of stars
I'm gonna give you my heart
'Cause you're a sky, 'cause you're a sky full of stars
'Cause you light up the path

I don't care, go on and tear me apart
I don't care if you do, ooh-ooh, ooh
'Cause in a sky, 'cause in a sky full of stars
I think I saw you

'Cause you're a sky, 'cause you're a sky full of stars
I wanna die in your arms, oh, oh-oh
'Cause you get lighter the more it gets dark
I'm gonna give you my heart, oh-hoh

Poika oli aivan sinun oloisesi. Sydämessä muljahti iso ikävä. 

Tottakai olen kuullut kappaleen aiemminkin, mutta tuon pienen pojan laulamana

se herätti minut. Mikä tämä on? Mikä on tämä kappale?

Laitan tämän heti sinun soittolistalle.

Sinun soittolistalle tulee kohta myös ystäviesi Coochillan, sinulle tekemä kappale. Pääsimme siskosi kanssa sunnuntaina laulamaan stemmaraitoja siihen. Minä pääsin perjantaina keikalle kuulemaan kappaleen livenä. Veikkaan että olit myös läsnä, mutta vähän piilossa. 

Pus Jerry <3

Ystävänpäivä

 Hei Jepuli.

Hyvää ystävänpäivää rakas. Katsoin tänään videota jossa selätät koirasi Jefen maahan ja käsket rauhoittumaan. Jefe huohottaa patoutunutta energiaa ja yrittää nuolla sinua kasvoihin. Miten monta kertaa tein hetkeä myöhemmin sitä samaa. Hyvin me vissiin vedettiin, sillä meillä on maailman ihanin koira, jota voi kutsua hyvätapaiseksi ja rauhalliseksi. Mitä nyt puolustaa rähisemällä reviiriään muilta koirilta, ja meidän reviiri on aika iso. Sellaiset 25 kilometriä. Mietin päivittäin miten kiitollinen olen tuosta koirasta, parempaa terapeuttia ja ystävää saa etsiä. Uskon että seuraat meitä ja mietit samaa. 

Suden hetkellä, aamuyöllä herään usein ihmettelemään tätä elämää, tämän tarkoitusta. En tajua tätä vieläkään, mutta ei se mitään. Takerrun peittoni alla makaavaan koiraan kiinni ja haistelen sen tassuhikeä ja päätän että kyllä tästä paskasta selvitään. Tästä on vain pakko selvitä. Samaan tunteeseen tungen päätöksen tehdä asioita keveyden, ilon, rohkeuden ja huumorin kautta.  Olen kokenut mustan, sysimustan.  Siksi päätän laveerata, värikkäitä iloisia värejä säästelemättä. Toki minulla on hetkeni, jolloin huudatan maalausmajassani musiikkia ja huudan itse äänetöntä tuskahuutoa. Palaan silti päätökseeni.

Haluan olla siskollesi esimerkkinä, haluan muistuttaa ettei meitä ole polttomerkattu, että meillä on todellakin mahdollisuus onneen ja ihmeisiin. Ja vielä kokonainen elämä edessä. Kunnes kohtaamme Jerry sinut jälleen. 

Jerry, rakastan! Aina ja ikuisesti. 

Villasukkia ja pullaa

 Surun aalto ei katso aikaa eikä paikkaa, se tulee ja tempaisee turpaan, lupaa kysymättä. Se tulee kun kaivan kaapista villasukkia, silloin kouraisee ajatus etten pakannut sinulle villasukkia jääkaappikylmään kotiisi. Se tulee kun yöllä möyhin peittoa paremmin päälleni, olisipa minulla ollut rahaa ostaa sinulle Ikean kallein ja lämpimin peitto. Se tulee kun kaapista kaivan savista astiaa jossa teit makaronilaatikkoa. Se tulee kun puhutaan pullasta, sitähän sitä pienenä rakastit. Ei se lakkaa koskaan tulemasta, surun aalto. 

Rukoilen siskosi ja itseni puolesta tähän elämään enemmän kivaa ja kevyttä. Luojan kiitos en tiennyt minkälainen matka tästä vielä tulee. Kuinka paljon meissä onkaan voimaa. Helvetti mitä leijonanaisia! 

Lähdöstäsi tulee Jerry ylihuomenna viisi vuotta. Niin monta kertaa olen toivonut että olisit täällä rapupoikana tasoittamassa meitä tulisieluisia. 

Love you! 

Your sis <3

Tammikuu

Hei Jerry. Fiona-siskollesi kiitos että alan taas kirjoittamaan tänne. Hän kysyi miksen enää kirjoita. En osannut vastata selkeästi. Ehkä pelkään että kirjoittaessa avaan ovet levälleen, pelkään että suru hiipii suoniin, joka kirjaimen kautta valtaa mielen ja maalaa taas mustaksi. Pelkään että ilon ja toivon tuominen tälle sivulle olisi jotenkin väärin. Ja samalla kun kirjoitan tämän kuulen kun sinä naurat ääneen että "lopeta sekoilu" 

Niin just, lopetan sekoilun. 

Jerry Jee, äiskän pullahiiri. Ajattelin sinua juuri, kun paistoin pakastepullia. Ruoaksi tein Sikke Sumarin Janssonin kiusausta ja muistutin että tätä tarjoillaan sitten minun muistotilaisuudessa. Nyt tuli jopa paniikinomainen tunne että ei hemmetti, eikö sinun muistotilaisuudessa ollut pullia?? Anteeksi, se oli sellaista sekavaa aikaa. 

Siitäkin on kohta viisi vuotta. 

Ja Jerry, äiskä on hengissä. Myönnän, muutaman kerran olen tahtonut mennä jonkin vilkasliikenteisen valtaväylän reitille makaamaan mutta se on onneksi ollut  ohimenevä ajatus ja kohta onkin pitänyt kammeta ylös ja keskittyä esimerkiksi koiraan. 

Siskosi täyttää seuraavaksi 18v. Mikä hurmaava, karismaattinen ihana yksilö. Voi kumpa olisitte tutustuneet. Teissä on niin paljon samaa, herkkyyttä ja rohkeutta. Samassa paketissa, samaan aikaan. Olen teistä molemmista niin älyttömän ylpeä. Siskostasi olen ollut väliin  hyvinkin huolissani, suru rikkoo sydämen ja tekee aivan kaikesta kamalan paljon vaikeampaa. Tässä kohtaa uskallan jo luottaa siihen että elämä kantaa ja osaa tarjota myös hyvää, joskin myös kaikkein pahinta. Kaikkea on tarjolla. 

Olin ennen joulua Mijas Pueblossa, paijaamassa ulko-oveasi. Voi luoja miten suuria tunteita tuo kylänen minussa herättää. Espanja itessään on taas herättänyt sen että jokapäiväisessä mantrassani toivon ja tilaan sen että pääsemme sinne asumaan, mielummin nopeammin kuin sitku kolmen vuoden kuluttua. 

Eipä mulla tänään muru muuta, Jefe tekee tuossa petiä Ikea kassiin, jossa kirpputorille meneviä vaatteita. Sinun takkia en pystynyt pistämään myyntiin, vaikka kukaan meistä ei siihen mahdu. 

Moikka, rakastan sua! 

 

Elokuu

Hei Jerry, mitähän puuhailet siellä? 

Huomaat varmasti että täällä on isoja asioita meneillään. 

Siskosi muutti kotoa pois, samalla lailla kun sinäkin, kun muutit isällesi, Hyvinkäälle opiskelemaan. Se että näin sinua silloin vain  viikonloppuisin oli iso askel. Sama askel tässä taas. 

( Laitoin kuvankin meidän muuttohommista. Minä taisin siivota riehuen, sinä ja siskosi otitte iisimmin)

Elämä vie eteenpäin, siskosi kohdalla olen huokaissut helpotuksesta että  ahdistava peruskouluenergia on nyt katkaistu. Siihen aikaan liittyy niin paljon paskaa. Nyt rukoilen mielessäni kevyttä myötätuulta tähän kaikkeen. 

Vaikka lähdöstäsi tulee helmikuussa jo viisi vuotta, aikamääre on näissä hommissa erilainen. Siivenisku, sekunti sitten. Vaikka almanakassa sivut kääntyvät vuodesta toiseen, sydämessäni olemme samalla sivulla. Siitä huolimatta saatan illalla huomata että jonain päivänä on totuus unohtunut. Se on kuin tyrmäävä isku palleaan. Siksi siis ajattelen sinua päivittäin, muistelen ja lähetän rakkaita terveisiä.

 

Tällä hetkellä haluan kirjoittamalla kertoa sinulle Jerry että saat olla meistä ylpeä, me teimme sen. Selvisimme hengissä. 

Viime aikoina olen saanut palautetta siitä että tätä blogia luetaan. Tätä terapiamuotoani, kirjoittamista. Asiaa minulla olisi vaikka joka päivä, mutta tahti on pysähtynyt. 

Mitä kauemmin on kirjoittamatta, sen korkeammaksi nousee kynnys. 

Kirjoittaminen on kuitenkin minun tapani toimia, silloin kun sanoja ei ole. 

Kuvassa sortin sakki muuttohommissa.

 

 

Kevät 2022

Sieltä se taas tuli, uusi kevät. Huhuilevat kyyhkyset. Toin haudallesi orvokkeja, mutta kukkapenkki on edelleen umpijäässä. Liian lähelle käytävää kaivettu uurnapaikkasi osuu aurinkoon, joten sain edes yhden orvokin istutettua. 

Olen ikävöinyt tätä kanavaa, olen ikävöinyt kirjoittamista.

Minulla on sinua ikävä. 

Lähdöstäsi tulee seuraavaksi viisi vuotta (en usko tuota itsekään) en osaa käsitellä tuota aikamäärettä. Se tapahtui juuri äsken, ja silti... silti koirasi on jo kasvattanut harmaata partakarvaa, puhumattakaan muovikorttifaijastasi.  Siskosi on kahlannut 4 vuotta kestävän yläasteen haasteineen kohta maaliin ja minä en ole enää 47 vuotias, vaan täytän jo 51... 

Itken sinua rakas Jepulini edelleen usein salaa, silloin kun kukaan ei näe. Koitan kovasti totella sinun sanojasi, joita meedio Harriet minulle tulkkaa. Että minun olisi jo aika elää ja iloita ja  jotain sellaista. Tekisi mieli sanoa sinulle että haista poika huilu, mutta annan olla ja kovasti yritän. 

Tästä blogista piti tulla kirja, lähetin koko blogin kustantamoon, mutta kirjoitus ei sopinut heidän suunnitelmiin. Sain Hangon kulttuurilautakunnalta avustuksen omatoimiseen kustantamiseen, mutta en lunastanut rahoja (paitsi printteriin) Pupu tuli pöksyyn. 

Taidan tajuta  että tämä blogi on vain minun terapeuttini sekä yksi kanavistani suuntaasi. 

Kuullaan hönö pentuni! I love you!

P.s Wutang on äiskän  lempparihuppari

Marraskuu 2020

Hei Jerry, marraskuu on aika säkkipimeä, vaikka juuri nyt valkoinen peitti maan. Olen ollut  vähän väsynyt, mutta se menee työn ja  touhottamisen syyksi. Kohta, ihan kohta rauhoittuu.  Ehkä silti valon puute tekee oman osansa. Olen sytytellyt kynttilöitä ja höpissyt sinulle. Olen välillä nauranut muistoille ääneen ja välillä taas pyyhkinyt kyyneleitä. Tätä tämä on. Ikävää, surua, muistoja ja rakkautta. Tätä tämä on tappiin asti.

Siitä huolimatta pysyn tolkuissani, älä huoli. Kuten varmasti tiedät olen hyvästellyt Vuorikadun haciendat nyt lopullisesti ja siirrän touhuni sinun entiseen soppeesi, "Torvaniin" Se on minusta aika ihanaa, kotoisaa ja turvallista. Siskosi sai uuden sirkusvaunun johon muuttaa. Ollaanhan me vähän hullunkurinen sakki, aina oltu. 

Annan verkkolehdestä Janna Nousiainen kävi tekemässä ihanan haastattelun "tästä kaikesta" 

Vaikka olen kirjoittanut tätä blogia ja tullut tarvittaessa aiheen kanssa ulos kaapista, olen silti se joka useammin olisi vain hiljaa. Siksi vähän jännitin etukäteen, mutta aivan turhaan. Juttu oli lämminhenkinen ja itse haastatteluhetki tuntui niin luontevalta että minulle ominaiseen tapaan taisin pälistä ja pölistä ja antaa virran vähän viedä. 

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/riikka-sundberg

Nyt päätän taas antaa virran viedä, lopetan tämän blogin kirjoittamisen.

 

Kirjoittaminen oli alusta alkaen yksi vahvimmista keinoistani selviytyä, elinehto. Olisin halunut juosta tuskassani kalliolta alas, mutta päätinkin avata koneen ja kirjoittaa. Kuulostaa hurjalta, mutta niin totta. 

 

Olen niin  kiitollinen kaikista viesteistä joita sain liittyen tähän blogiin. En ollutkaan maailman yksinäisin ja surullisin  äiti, vaan minulla oli tukijoita ja  kanssakulkijoita. 

Kiitos, kiitos, kiitos

Mitä tilalle?

 Rauhaa, hiljaisuutta, yhteyksiä yläkertaan ja itseeni. 

Aloitetaan sillä. 

Voikaa hyvin <3

Terveisin Riikka