27.9.2018

Kiitollisuuspäiväkirja

Jos olisin tiennyt etukäteen, miten elämässäni  tulee muuttumaan perustavanlaatuisesti kaikki,
kaikki siihen liittyvä. Niin mitä sitten? Jos olisin tiennyt?
En ehkä osaa sanoa.
 En ole koskaan säästellyt sanoja, mutta olen myös osannut olla hiljaa,  sillekkin oli annettava ansaitsemansa arvostus, hiljaisuudelle. En  osannut olla halaamatta, pussaamatta ja lässyttämästä  koska rakastin, rakastan.

Ehkä osaan sittenkin sanoa. Olisin kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa, niinäkin päivinä kun kiitollisuus ei tullut ihan ensimmäisenä  mieleen, mutta kaukaa katonrajasta katsottuna kyllä, arkena ja lauantaina ja varsinkin maanantaina. Kun arkea elettiin niin että tuntui. Töitä, murrosikää, uhmaa, vaihtuvia vuosia ja vuoron perään jokaisen, itsensä äänekästä etsimistä, ikävää ja huolta. Joskin myös huutonaurua ja ilonkyyneleitä.

Siksi siis tänä päivänä kun kaikki on toisin, eikä mikään ole ennallaan. Tai ainakin muuttanut olomuotoaan, päätän kaiken kamaluuden keskellä, kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa.

 Isäsi kanssa käydyt keskustelut surusta, ikävästä ja ahdistuksesta raapivat  haavojani, mutta samaan aikaan hellästi hoivaavat niitä. Olen kiitollinen isästäsi. Näen ja kuulen hänessä sinut, herkän  miehen. Ihanan hölmön. Olen tänään tällä hetkellä kiitollinen elämästä, tästä helvetin vaakalaudalla keinuvasta lautapelistä, jossa mikään ei ole varmempaa kuin epävarmuus. Carpe diem, kiitosta vaan.
Olen kiitollinen siskoistasi, sillä ilman heitä ei olisi enää minua eikä isääsi. Kiitos siis noista elävistä enkeleistä. Suojelethan heitä.
Olen kiitollinen muovikorttifaijastasi, joka oman surun ja tuskan keskellä käytti kaiken voimansa auttamiseen ja läsnäolemiseen. Äidistäni, joka on kaikkeni. Suuri esikuvani.

Sukulaisista ja ystävistä. Heistä jotka ovat joka kohdassa olleet apuna ja tukena. Heistäkin, jotka pelästyksissään ottivat askeleen taaksepäin. Kiitollinen, sillä mitenkäs sitä muuten oppisi ihmettelemään, jollei olisi aihetta.

Kiitos myös tuosta karvaisesta kaverista, Jefestä. Koira jolla on krooninen korvatulehdus ehkä sen takia että sille supistaan koko ajan korvaan siirappisesta rakkaudesta. Hieno ihana rakastettava Jefeteus Jerrynpoika.

On monta syytä kiitollisuuteen.
Kiitos Jerry että olet, eri olomuodossa, mutta minulle  olet! Vaikka olen vihainen, olen kiitollinen siitä samasta (koiran korvaan kuiskutettavasta siirapista) rakkaudesta. Rakkaudesta sinuun päätän taistella, toteuttaa, unelmoida, hullutella ja ties vielä mitä tämä äippä keksiikään.

Kiitos Kiitos Kiitos










11.9.2018

Mitä kuuluu?

Eilen 10.9 vietettiin itsemurhan ehkäisypäivää. Some täyttyi tuttujen ja tuntemattomien sekä ystävien "Mitä kuuluu?" videoinneista.
Yhdelle vastasin että "Sängyssäni makaa espanjalainen mies, Jefe. Varastossa on puskasta löytynyt kissa, jonka Sohvi 9 v hyväksyi, vaikka kissa on täynnä kirppuja. Muakin kutisee, ehkä pitäisi vaan pestä ja harjata oma tukka."

Jerry, arkiset asiat pitää minut järjissäni, kissan kirput ja koiran rokotusajan varaamiset. Kaikenkarvaisten helliminen ja hoivaaminen, oli kyseessä sitten kissat, koira tai siskosi. Muovikorttifaijasi asettuu kuukauden kuluttua.  Siskosi on kasvanut henkistä pituutta, kävelyttää Jefeä suurella ylpeydellä, uskoisitko, pikku shorteissa ja topissa, kun aiemmin piiloutui sinun ylisuuriin vaatteisiisi. Hoikistunutkin paljon.
Siskostasi on minulle iso, korvaamaton apu. Tiedät kyllä senkin. Se että ennen nukahtamista edes joku, koiran lisäksi, tulee  fyysisesti halaamaan ja kertomaan että olen rakas ja vahva ja että kaikki vielä järjestyy.
Se että hän aamulla kysyy, onko tänään yhtään parempi olla?

Minäkin kysyin sinulta päivittäin, miten menee, mitä kuuluu, miten voit?
Joku kysymys jäi silti kysymättä, vastaus saamatta.

Mitäkö oikeasti minulle kuuluu?
Minulle kuuluu sitä että herään keskellä yötä ihmettelemään että kenelle kaikki tämä tapahtuu? Minullekko? Kuka 7 kk sitten pussasi kylmää otsaasi ja huuliasi kappelissa, kuka kantoi tuhkasi turvatarkastuksen läpi, kuka hautasi uurnan ja kuka kumma selvisi tuosta hengissä?

Minä selvisin ja selviän edelleen. Olen tehnyt sen päätöksen.
Seison sen takana vaikka valuisin vereslihaa ja heräisin joka yö ihmettelemään.
Minussa elää vahva voima joka vie eteenpäin, se voi olla väkevä ja vakava, mutta samaan aikaan kevyt ja kepeä.