Surulla ei ole sääntökirjaa, ei ole ohjetta tai opusta jonka mukaan edetä. On vain primitiivinen yritys selviytyä, pysyä hengissä. Kun mieli vetää maitohapolle, se tuo tullessaan pelottavan aallon, joka paiskaa ilmat ulos keuhkoista, samalla korvaan huohottaen " Tämä ei ole totta, tämä ei ole totta" ja kun taas tajuan että on,
haluaisin vain sen valmiiksi ladatun aseen.
Siltä se tuntuu.
Mutta onneksi pahin aalto käy kääntymässä, onneksi minä tunnen myös elämännälkää, uteliaisuutta ja roppakaupalla rakkautta. Minä rakastan Jerry sinua niin paljon, minulla on pohjaton ikävä. Mutta minua tarvitaan vielä täällä. Siskosi tarvitsee minua, mummisi, ja moni muu.
Sinä ja minä kohtaamme kyllä vielä kasvokkain, tiedän sen
Minulla on vielä paljon puuhaa. Monta laulua laulettavana, monta kirjoitusta kirjoitettavana,
muutama maalaus maalattavana, kyllä sinä äitisi tunnet.
Minulla on tehtäviä tehtävänä.
Silti, maaninen eläkuinviimeistäpäivää ja carpediem perkele, vouhotus on lakannut kokonaan olemasta. Se on muuttunut läsnäolevaksi rauhaksi.
Kirosanasta tulikin mieleeni, Perkele koru jonka ostin sinulle joululahjaksi.
Kirjoitin viime viikolla koruntekijälle kirjeen.
"Poikani Jerry muutti vuosi sitten Espanjaan. Viime jouluna ostin Jerrylle " Perkele" korun ja laitoin saatekirjeeksi että kun tulee äitiä ikävä, hikisessä ravintolan keittiössä meinaa mennä hermot, tai muuten vain tarvitset voimafantasiaa katso korua "Perkele"
Jerry rakastui koruun ja laittoi sen ranteeseen ja tykkäsi työpaikkansa keittiössä vilkkusilmäisenä veijarina kiusata hyvin uskovaista työkaveriansakin sillä.
Voi perkele.
Kaksi kuukautta sitten, päivälleen Jerry lähti luotani tehdessään itsemurhan. Kun lähdin hakemaan poikaani, ensimmäisenä sain käteeni puhelimen, lompakon ja perkele korun.
Nyt se on minun ranteessani. Tarvitsen tuota voimasanaa päivittäin.
Jatkakaa merkityksellistä duunianne."
Lämpimin terveisin Riikka