Lämpöaalto on vastaus talvisiin rukouksiini. Helmikuussa pyydän miltei polvillani että viekää minut vähän saakelin nopeasti hiivattiin tästä kylmästä ja kolkosta maasta, palmumaahan, jos saan tarkentaa. Olen varuillani etten tee hätiköityjä päätöksiä onnellisuuspäissäni, sillä suomea ja varsinkin minua hemmottelee nyt lämpö, jota rakastan. Lämpö ja valo saa minut hyvään huuruun.
Samaan aikaan tapahtuu myös muita mukavia asioita, asioita joita itse käsikirjoitan, mutta ennen kaikkea sellaisia, joita jokin isompi käsi kirjoittaa. Siinä kohtaa tulee itku, ne onnenkyyneleet, mutta myös jokin muu.
Se jokin muu on yhdistelmä kiitollisuutta ja kiukkua. Kiitollisuus kivasta, mutta kiukku siitä että sinä Jerry et ole kokemassa meidän kanssa tätä kaikkea.
Sieluani jäytää suru vaikkapa siitä että joku toinen ikäisesi nuorimies saa minulta rakkaudellisia, äidillisiä, ylpeitä tunteita jotka saakeli soikoon kuuluisi sinulle.
Kun saan tasattua tunteeni, puhun itselleni rauhallisesti että maailmaan mahtuu kyllä lämpimiä ajatuksia eikä ne ole keneltäkään pois. Sinua ajattelen silti eniten, eniten ikinä. Rakastan sinua senkin paskahousu.
Pusuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti