Odotan kovasti ensi viikon tapaamista meedio Harrietin kanssa. Käyn hänen kanssaan säännöllisesti mediaalista koulutusta, eli suomeksi sanottuna herkistän yhteyksiäni henkimaailmaan. Tietysti toivon että Jerry hilaisi itsensä aina mukaan tapaamiseen, mutta nöyrän kiitollinen ihan kaikista kohtaamisista. Siis todella todella kiitollinen. Sanatonkin. Ensi viikolla väännän kyllä suoraan Jerry Jeelle rautalangasta terveiset että nyt on ollut vähän vaikeeta. Ihan piti pohtia että mistä tämä erityisen raskas tuuli tuli, mutta selvähän se. Kaksi vuotta. Se ei ole vain yhtälöä almanakan kanssa vaan joku sisäänrakennettu ruhje joka veristää erityisen kipeästi. Kaksi vuotta sitten tulimme tuhkasi kanssa kotiin. Naama sementillä selvitin Malagan lentokentän turvatarkastuksessa kantamustani. Kahviossa katselin viereisen pöydän iloisten lomahumalaa ja kävin uurna kainalossa naisten vessassa. Pissalla ja itkemässä.
Olen pohtinut paljon loppuelämääni. Tavoitanko vielä elämää suuremmat, hyvät uutiset vai jatkuuko surullisten sanomien jana? Löytääkö tytär tasapainon ja onnen? Palkitaanko miehen sitkeys, pysähtyykö oravanpyörä lempeästi? Pysyykö äitini terveenä? Entä me muut? Harmaantuuhan koira kanssani? Osaanhan nähdä jatkossakin aihetta kiitollisuuteen?
On niin paljon ajatuksia ja kysymyksiä ja lopputulemana aina sama vastaus. Kaikki järjestyy kunhan luotan että minua kannatellaan. Mitä tahansa tulevaisuus tuokaan.
Päivän biisi: Maasta sataa taivaaseen, Suvi Teräsniska
