Aurinkopoikani, vilkkusilmäni

Heräsin viime yönä sinun silmäniskuusi. Näin unta että sinulle oli järjestetty muistopäivä, ilmeisesti vuosipäivän takia. Olit korkealla sängyllä ja sanoin siinä unessa ääneen että miten sinut on saatu tuhkattuna tuohon muotoon? Tulin lähemmäs sinua ja yhtäkkiä makasitkin rennosti harmaanmustassa ruutupaidassa kyljelläsi ja iskit minulle silmää. Pakahtuneena hoin ikävääni ja sanoin että tahdon tulla luoksesi. Sinä puistelit vähän päätäsi ja sanoit että "Tänne tuleminen on ollut aikamoista" ja samalla hyväntuulisesti naureskelit että minä olen vähän hassu ja vähän hölmökin.

Tuo uni oli vahva ja voimakas, ja mikä ihaninta ikinä, sain puhua, edes ne pari sanaa kanssasi.
Tulkinta taitaa olla minun käsissäni pelkästään, mutta tasan vuosi sitten heitimme tuuleen osan tuhkastasi Mijaksen vuorelta, Ystävänpäivänä. Koen sen niin että sinä toppuuttelit hoppuani. Rauhoittelit sitä tunnetta joka on minut vallannut. Etten sittenkään pelkää vetäväni kuristuspantaa kaulaani vaan suurin pelko onkin että näivetyn elävältä,  että herään aamusta toiseen siihen ettei minulla olekaan enää unelmia tai haaveita. Etten enää usko itseeni. Että vain ja ainoastaan ikävöin. Että muutun määkiväksi uhrilampaaksi ja näen ympärilläni vain usko unelmiisi hattaraa ja carpe diemiä ja kiroilen niille halveksivasti perkelettä.

Tiedän että tovin joudun makaamaan tässä tilassa. Vereslihalla on joku tarkoitus. Olkoon vaikka osa sitä Feeniks linnun tarinaa. Tuhkasta nousemista. Tiedän että täytän aamupalaksi kaikki mahdolliset masennustestien kriteerit ja vahvan kahvin kera vedän päätöksen jaksaa, hampaat irvessä jaksaa. Elämä kuulemma jatkuu, sanovat. Ja minä haluan näyttää Aurinkopojalleni että olen aika vitun kova luu, kaikesta huolimatta. Paras äiskä vaikka vähän hölmö ja hassu.

P.S   Se on ite joka sanoo

Voihan vuosi...

Suomen televisiossa pauhaa mainos, joka tuo joka kerta mieleen sinun loistavan bisnesideasi jonka pikkupoikana keksit. Luulen että se oli sitä aikaa kun etuhampaittesi välissä oli rako, kun huulesi olivat alvariinsa rohtuneet raittiin ulkoilman ja touhurään takia. Mainoksessa lauletaan "AutoJerry jee..
Ideasi oli perustaa auton katsastuspaikka, jossa yksikään auto ei pääse läpi. Viereen ajattelit pystyttää autokorjaamo/romuttamon.
Muistan miten muovikorttifaijasi kanssa hioitte yksityiskohtia nauraen.

Mitähän muuta jäi nyt suunnittelematta, saatikka toteuttamatta?

Olen viime aikoina huutanut hiljaa tuskaani, vuosipäivä kärjisti tuskan entistä kireämmäksi. Jos ensimmäinen vuosi meni kuin puusta pudonneella, nyt yritän rämpiä ylös naarmuineni, huomaten etten tahdo päästä ylös ilman apua. Koitan hiljentää ympäriltäni kaiken ylimääräisen, jotta kuulisin mitä mitä minun pitää seuraavaksi tehdä. Mistä löydän avun? Mistä löydän edes häilyvän elämänilon, sen läikähdyksen jota minulla on jo ikävä.
Tiedän vain että mitään ei tapahdu ilman vereslihaa.

Samalla kun käännän volyyminappulasta elämän meteliä hiljaisemmalle, kaikki kajarit huutaa että elä nyt ja tee ja toteuta. Entä jos unelmani ja haaveeni ovat menettäneet puhekykynsä. Jos ainut toive on hiljainen, ja sekin vain että haluan olla. Olla ja läikähdellä, edes vähän.

Vai pistänkö minä sen autoromuttamon pystyyn?

Jerry, muistatko kun eron hetkellä pussasit minua kahdesti poskelle ja sanoit
"Noh, äläs nyt, kohtahan me taas nähdään"
Tiedätkö kakara että siellä ei taida olla ajalle samaa määrettä kuin täällä, tässä olomuodossa.
Minä tiedän, enkä malttaisi odottaa...

Rakastan sua!