Ideasi oli perustaa auton katsastuspaikka, jossa yksikään auto ei pääse läpi. Viereen ajattelit pystyttää autokorjaamo/romuttamon.
Muistan miten muovikorttifaijasi kanssa hioitte yksityiskohtia nauraen.
Mitähän muuta jäi nyt suunnittelematta, saatikka toteuttamatta?
Olen viime aikoina huutanut hiljaa tuskaani, vuosipäivä kärjisti tuskan entistä kireämmäksi. Jos ensimmäinen vuosi meni kuin puusta pudonneella, nyt yritän rämpiä ylös naarmuineni, huomaten etten tahdo päästä ylös ilman apua. Koitan hiljentää ympäriltäni kaiken ylimääräisen, jotta kuulisin mitä mitä minun pitää seuraavaksi tehdä. Mistä löydän avun? Mistä löydän edes häilyvän elämänilon, sen läikähdyksen jota minulla on jo ikävä.
Tiedän vain että mitään ei tapahdu ilman vereslihaa.
Samalla kun käännän volyyminappulasta elämän meteliä hiljaisemmalle, kaikki kajarit huutaa että elä nyt ja tee ja toteuta. Entä jos unelmani ja haaveeni ovat menettäneet puhekykynsä. Jos ainut toive on hiljainen, ja sekin vain että haluan olla. Olla ja läikähdellä, edes vähän.
Vai pistänkö minä sen autoromuttamon pystyyn?
Jerry, muistatko kun eron hetkellä pussasit minua kahdesti poskelle ja sanoit
"Noh, äläs nyt, kohtahan me taas nähdään"
Tiedätkö kakara että siellä ei taida olla ajalle samaa määrettä kuin täällä, tässä olomuodossa.
Minä tiedän, enkä malttaisi odottaa...
Rakastan sua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti