Kirjoitin muovikorttifaijallesi pitkän kirjeen. Sellaisen jossa kerroin että hän on minun supersankarini, hän oman tuskansa keskellä jaksoi ja jaksaa edelleen. Hän piti minua kädestä ja pääni kasassa helmikuussa kun tulimme sinua hakemaan. Hän antaa olla rauhassa kun en saa sanoja ulos, kun olen sulkeutunut, ilmeetön ja tarvitsen tilaa.
Seuraavaksi kirjoitin isällesi...Sanatkaan eivät sano tarpeeksi.
Helpottiko kummallinen kiukku ja raivo? Helpotti, sillä sain kirjoitettua asiani. Samalla paatoksella kirjoitin itkua vääntäen sinulle helmikuussa rakkauskirjettä. Se jäi viimeiseksi.
Helpotti ja hirvitti.
Miksi maalasin kaksi vuotta sitten kesken kaiken kaupungin, jossa oli paletin kaikki kirkkat värit, ja vasta maalin kuivattua silmiini osui kuva, Buranosta, saaresta Venetsian kupeessa, jossa minun värikkäät talot olivat. Ja minä seuraavana kesänä kävelemässä kyseisen väri-iloittelun keskellä, Italiassa.
Miksi maalaamissani tauluissa olikin yhtäkkiä "kuumottavat silmät" ja "surullinen naama" kuten sinä totesit. Miksi? Kuka minulle kuiski? Mistä kaukaa?
Miksi me näemme tänä päivänä muovikorttifaijasi kanssa unta, jossa juonenkulku on yhteneväinen?
Miksi en enää edes ylläty asioista jotka aavistan etukäteen, totean vain jälkikäteen " Että noniin"
Sanovat ekaluokalta eteenpäin edistyneet, että elämässä on kyse energiasta ja rakkaudesta.
En puhu vielä yksisarvisten kieltä enkä ehkä enkeliäkään osaa, mutta jollekkin asialle olen siis aika saakelin avoinna.
Ilmankos nurkissa vähän väliä tuulee ja saa heräilemään, noh, kirjoittelemaan vaikka kirjeitä.
Huomasit varmaan että olimme Jerry eilen sinun vuorellasi.
Matkalla sieltä Mijas Puebloon, Jefe oksensi, kokonaisia oliiveja, mokoma kompostori.
Eila- täti on tulossa toiselle puolelle, otathan vastaan ja anna hali minultakin. Kai muistat miten Eila opetti ettet saa kutsua minua Riikaksi vaan äidiksi, sen jälkeen olinkin "äiskä"
Rakastan sua, Jerry!
t.Äiskä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti